GREETINGS FROM LONDON & OLIVER REED

Lontoon reissu kursseineen oli ravitseva, helleaaltoineenkin. Tuntuu että sikäläisessä koulutuksessa korostetaan paitsi taitoja ja monipuolisuutta, myös näyttelijän arvoa ja itsetuntoa, itsenäisyyttä. Se on varmasti elinehto, koska kilpailu on niin kovaa, paljon kovempaa kuin täällä. Omanarvontunto ja positiivinen ajattelu auttavat pärjäämään sekä kestämään toistuvaa epävarmuutta. "You've got to want it more than anything else. It is an obsession!"
(Patsy Rodenburg, arvostettu puheen, tekstinkäsittelyn ja näyttelemisen opettaja)

Korostettiin myös, että "they've got to want you in the room" eli että näyttelijän kanssa halutaan tehdä työtä, ettei muututa riipaksi tai rasitteeksi. Tämä tarkoittaa varsinaisten taitojen lisäksi myös yhteistyökykyä, sekä kykyä kommunikoida muiden kanssa, olla läsnä sekä lavalla että sen ulkopuolella.

Tekstikeskeisyys korostui myös. Shakespeare tuntuu olevan heille pyhä.

Kaiken kaikkiaan matka voimaannutti tuntemaan entistä suurempaa ylpeyttä ammatistamme, sen ainutlaatuisuudesta. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä että linnoittautuisimme itseemme, vaan meidän on jatkuvasti pidettä antennit auki kanssaihmisille ja ilmiöille. Eläköön uteliaisuus.

Näin matkan aikana yhdeksän esitystä. Eniten Fosforinhohtoisen kanssa samaan pirtaan osui "Oliver Reed - Wild Thing" eli brittien pahasta pojasta ja 70-luvun supertähdestä kertova reilun tunnin mittainen esitys, jossa näyttelijä Rob Crouch ui Reedin nahkoihin tarkasti, reilun tunnin aikana pikkuhiljaa juopuen ja lysähtäen. Näin myös tähteyden jälkeen Ollien roolit huononivat ja käytös siviilissä lähti käsistä, vaikka osa pellen roolista oli varmasti myös harkittua ja "tilattua", Reed nautti huomion keskipisteenä olemisesta. Hän kuoli massiiviseen sydänkohtauksen kesken Ridley Scottin Gladiaattorin kuvauksia Maltalla vuonna 1999.

Reed oli "eläimellinen näyttelijä", joka usein esitti paholaismaisia, intensiivisiä ja arvaamattomia hahmoja. (Itse muistan parhaiten hänen Athoksensa 70-luvun muskettisoturifilmatisoinnista ja varastinkin häneltä paljon työstäessäni samaa roolia aikoinaan Turussa. ) Brittiläisittäin on erikoista, että Reed ei koskaan käynyt teatterikoulua ja uransa tapahtui kokonaan kameran edessä, hän ei koskaan näytellyt lavalla! Thalian verta oli kuitenkin geeneissä: hänen isoisänsä oli legendaarinen Sir Herbert Beerbohm Tree, Shakespeare-tulkki ja RADAn perustaja.

Kaikenkaikkiaan Oliver Reed on siis täydellinen vastakohta pidättyvälle Eero Kilvelle! Sanomattakin on selvää, että molemmille olemisen tavoille on tilaa, vaikkakin, sekä elämää suuremmille että enemmän kynttiläänsä vakan alla pitäville.  Olennaisinta ovat kuitenkin roolityöt, vaikka yleisö tuntuukin rakastavan ryökäleitä, esim. länsinaapurin Mikael Persbrandt viimeaikaisena esimerkkinä. Elinvoiman tuntu vetoaa. Teatterin taikaa kuitenkin on, että siviilissä rauhallinen kaveri voi täysin uskottavasti esittää berserkkiä. Mei(s)tä on moneksi.

Joensuun kaupunginteatterin johtaja Vihtori Rämä peräänkuulutti syyspressissään suuria näyttelijöitä. Onko renessanssin aika?

NÄKÖISYYDESTÄ

Kekkosen promo Linna-
teatteriin 2012. (Kuva Roni Lehti)

Crouch, joka oli myös toinen tekstin kirjoittajista, oli välillä häkellyttävästi kuin Reed. Mikä perusteltua onkin, kun kyseessä on ihmisten yhä muistama hahmo, jonka elämä on dokumentoitu nuoruusvuosista viimeisiin päiviin saakka .
Viime kesän Kekkos-näytelmässä Linnateatterissa olin saman haasteen edessä, UKK:n muistavat kaikki, varsinkin vanhemmilta päiviltään. YLEn Elävän arkiston klipit olivat ahkerassa tutkimuskäytössä.

Fosforinhohtoisessa lurjuksessa meillä ei tuota painolastia ole: Kilpi oli oman aikansa julkkis, kuten kaikki silloiset Kansallisteatterin näyttelijät, mutta nykyihmiselle hän on obskuuri. Olen koettanut silti blokata hänen ääntään ja paljonpuhuttuja maneerejaan lyhyistä filmipätkistä ja arvostelusitaateista. Se kaikki auttaa pois yleisyydestä, kohti yksityiskohtia ja jäsenneltyä ilmaisua, joka antaa itsevarmuutta ja luo variaatioita. Ja koen myös olevani sen Eero Kilvelle velkaa.

   

(Muita esityksiä matkan menussa olivat Private Lives, The Curious Incident of the Dog in the Nighttime, Fences, Globen A Midsummer Night's Dream, Hothouse, Drowned Man, Rock of Ages, The Night Alive. Näissä nähtyjä tunnetuja näyttelijöitä mm. Lenny Henry, Ciaran Hinds, Toby Stevens, Simon Russell Beale, John Simm, Anna Chancellor, Luke Treadaway ja Niamh Cusack. Katsomon puolella näin Glenn Closen ja Stephen Fryn, mutta se on jo triviaa.)