SAAKO NÄYTTELIJÄ POTEA?
Terveiset junasta. Kohti Varkauden teatteria kaksi ja puoli tuntia.
Hurme
liittyy matkaan Pieksämäeltä, josta on vielä puolen tunnin reissu
rakennemuutoksen kourissa kamppailevaan teollisuuskaupunkiin.Terveiset junasta. Kohti Varkauden teatteria kaksi ja puoli tuntia.
Tällä
kertaa mulla ei tullut mieleenkään jättää esityksiä tekemättä, kaikki
tämä vaivannäkö kiertueen vuoksi, ainutkertaiset mahdollisuudet kohdata
tekijöitä ja yleisöä. Täniltaisesta väkimäärästä en tiedä, mutta
huomenna Kuopiossa pitäisi olla 150 katsojaa. Eli Eero Kilpi niiskuttaa
troppien voimalla jos tarvitsee, luultavasti varaan lavan läheisyyteen
vesilasin, josta hörpätä mikäli kurkku liikaa kuivuu esityksen aikana. Ja toivon että pahin on ohi, taudin huippu taitettu.
Ja että hän on yhä naimisissa näyttelijä-lausuja Aino-Maija Tikkasen kanssa, jolla on myös Suomifilmiuraa takanaan. Ja taas muistot vie: Aino-Maija oli keväällä 1997 näyttelemässä KOM-teatterin Kirsikkapuutarhassa, jonka harjoituksia olin pari viikkoa seuraamassa työharjoittelujaksonani puolivuotisella Teatterikorkean täydennyskoulutuskeskuksen ja Turun työvoimapiirin teatterikurssilla. Marcus Grothin hahmometodia käyttäen ohjaama vähäeleisyyden ja läsnäolon ilmapiiri teki syvän vaikutuksen, luulen kantavani siellä nähtyjä juttuja edelleen mukanani. Anna-Maija oli tuolloin 70 ja näytteli Firs-palvelijaa. Mukana oli KOMin peruskaartin lisäksi TeaKin tuolloisia opiskelijoita mm. Meri Nenonen, Ursula Salo, Valtteri Tuominen, Tapani Kalliomäki sekä vierailijoina Hannu Lauri ja Anna-Leena Härkönen.
Ohjaajan assistenttina ja pienessä ohikulkijan roolissa kansaa edustamassa oli Mikko Roiha, joka sittemmin on tehnyt näyttävää teatteriuraa ja nostettu välillä gurun asemaan. Tuolloin hänet muistettiin Hyvien herrojen homotarjoilijana ja hän oli vastikään vaihtanut opinnot Nätyssä TaiKin elokuvaohjaajuuteen.
MARKKINOINNISTA
Lupasin kirjoittaa hieman teatterien markkinoinnista, joten:
luultavasti
näyttelijät ja muut tekijät ovat hyvin harvoin markkinointiväkeen
tyytyväisiä. Yleisin lause, joka suustamme kuuluu yleisökadon kohdalla
kuuluu, on "no kun tätä ei oikein markkinoitu", tai ei ainakaan
markkinoitu oikein. Harvemmin olemme sitä mieltä, että esityksessä
itsessään olisi vikaa. Kehuvat arvostelut auttavat joskus, eivät aina.
Ja välillä markkinointi (ja/tai julkkisesiintyjät) saavat katsojat
liikkeelle, vaikka esitys ei olisi kovin kummoinen.
Uskon
että laitosteatterien pr-väellä on kädet täynnä, kun pitää koettaa
myydä kaupunginteatterien koko ohjelmistoa, sekä käynnissä olevaa että
tulevaa, siis luultavasti kymmentä tuotetta eli esitystä kerralla. On
olemassa tietyt vakiokäytännöt ja -kanavat, joista ei luultavasti
helposti lähdetä poikkeamaan. Silloin tällainen yksittäinen pieni esitys jää helposti jalkoihin.
Se mihin alunperin luotin, oli että saisimme
etelästä käsin luotua myös valtakunnallista näkyvyyttä, että kiertueemme
saisi pienen uutisoinnin valtalehdissä ja muutamia haastatteluja aiheen
ympäriltä joihinkin julkaisuihin. Toisin kävi, 100-vuotiskiertue ei
ylittänyt uutiskynnystä. Keväällä julkaistu postimerkkisarja, jossa
komeilivat Ritva Valkama, Esko Salminen ja nuoremman polven tekijät
täytti sivun Hesarissa, ehkä mediakiintiö tuli siinä täyteen. Minäkö
kateellinen, heh, ja tähän hymiö (koetan välttää niitä tässä blogissa! ;) ).
Kodin Pellervo on hieno lehti, mutta olisi ollut hauska saada puffia
kiertueesta johonkin muuallekin, pariinkin paikkaan, jolloin yleisö
olisi voinut tsekata että jaa, tuleekohan tuo meillekin päin, laitanpa
korvan taakse.
Nälkäteatterilla ei ole henkilökuntaa,
eikä tarvetta laajentaa, koska voittoa ei tarvitse tehdä.
Näyttelijäliitolla on pieni henkilökunta, meillä ei ole esim.
tiedottajaa, vaan lehdistötiedotteet ja muut laaditaan muun työn ohessa,
kuka parhaiten ehtii, toimistomme väki on kyllä ammattitaitoista mutta
todella kiireistä.
Luultavasti olisi mun olisi pitänyt tarkemmin itse pohtia, mihin meilata ja
miten. Nyt luotin liiton postituslistoihin tarkastamatta
lainkaan, mitä medioita siellä on, tai miten tiedotteita yleensä
jaetaan. Mulla ei siis ollut tuottajan pätevyyttä tässä(kään) asiassa.
Mutta yksin emme ole, puhuin myös kehutun Kivi-esityksen tekijöiden kanssa. Johannes Korpijaakko (jonka kanssa olimme yhtäaikaa valintakokeissa, hän meni TeaKiin, minä Nätyyn) on saanut vuolaat kehut Samuli Reunasen ohjauksesta Hannu Mäkelän tekstiin, vaan vastaavaa haastetta on heidänkin kiertueillaan ollut. Heidän tuottajansa heitti hyvän pointi: kaltaisemme esitykset nostavat kuitenkin teattereiden ohjelmistoprofiilia kaiken humppapumpan keskellä, mutta taantuman ja yt-neuvottelujen aikana jengi tuntuu haluavan sellaista, minkä tietää olevan "takuuvarmasti hauskaa" ja "vastinetta rahalle".
Mutta yksin emme ole, puhuin myös kehutun Kivi-esityksen tekijöiden kanssa. Johannes Korpijaakko (jonka kanssa olimme yhtäaikaa valintakokeissa, hän meni TeaKiin, minä Nätyyn) on saanut vuolaat kehut Samuli Reunasen ohjauksesta Hannu Mäkelän tekstiin, vaan vastaavaa haastetta on heidänkin kiertueillaan ollut. Heidän tuottajansa heitti hyvän pointi: kaltaisemme esitykset nostavat kuitenkin teattereiden ohjelmistoprofiilia kaiken humppapumpan keskellä, mutta taantuman ja yt-neuvottelujen aikana jengi tuntuu haluavan sellaista, minkä tietää olevan "takuuvarmasti hauskaa" ja "vastinetta rahalle".
"Jotain repäisevää kai tarttis tehdä, jos näkyvyyttä haluaisi, ja siinä sivussa voisi sitten mainita esityksenkin."
Junan ravintolavaunusta löytyikin ohjaajamme ja tämänkertainen Kaarlo Bergbom,
Juha Hurme. Hän oli jäänyt Helsinkiin opetettuaan eilen TeaKissa.
Puhuimme vähän Aarne Kinnusesta (Juhankin mielestä Kinnusen lähestymistapa estetiikan kautta on melko monimutkistava), vaikka hieman häiritsi sattumalta samaa
matkaa taittava entinen rovaniemeläinen teatterityöntekijä, joka oli
melkoisessa maistissa jo puolenpäivän aikaan. Sanoi olevansa onnellinen.
Kuten
minäkin, vaikka olo ei herkku olekaan! On mainiota päästä esittämään
esitystä ihan uudessa kaupungissa, johon ei ole ennestään juuri mitään kosketuspintaa. Eläköön taide!
Ps1. Oulun esityksen jälkeen sain postia katsojalta, joka kertoi omasta ja perheensä teatteritaustasta. Kyseessä on erittäin aktiivinen ja asiantunteva teatterissakävijä, jonka kanssa on ilo vaihtaa ajatuksia. Heidän (ja teidän, jotka tätä luette ja joiden oletan olevan keskimääräistä kiinnostuneempia teatteritaiteesta) takia me tätä teemme. Toki itsemmekin.
Ps2.
En ole kerrannut esityksen tekstiä, luotan että se tulee kyllä. ja käymme kuitenkin pikaläpimenon talon valoteknikon kanssa. Kohta jo perillä.
Yy, kaa, koo... yy, kaa, koo... testo, te-sto! terv. pekka s-to.
VastaaPoistaHienoa, Pekka! Nyt tiedämme että kommentointi toimii, ja pahoittelut jos joku on aiemmin koettanut kommentoida, asetukset ovat olleet epäsuotuisat.
VastaaPoistaRaporttia idän kiertueesta ilmaantuu toivon mukaan viikonlopun aikana. Sitten onkin enää maanantainen Porin keikka jäljellä, ja syksyn kiertue on kasassa.
Porin esityksestä ei ole ollut sanaakaan paikallisessa sanomalehdessä. josta kulttuurin ystävät katsovat minne mennä. Eikö asiasta olisi tiedotettava muuallakin kuin Porin teatterin pienen näyttämön aulassa. Kiirekin asialla olisi, jos näytös on jo ylihuomenna.
VastaaPoistaHei, kiitos tiedosta, vaikka ei ollutkaan hyvä uutinen! Välitin sen eteenpäin Porin Teatterille. Todellakin ikävää jos esityksemme ei ole siellä saanut näkyvyyttä. Teatterin oman markkinoinnin varassa olemme, mutta oon mielestäni voitavani tehnyt Helsingistä käsin: lokakuun puolivälissä laitoin talon markkinoinnille viestiä ja täkyjä, miten juttua kannattaisi mielestäni promota paikalliselle lehdistölle, jotta saisimme jutun lehteen. Tämän kuun alussa meilasin materiaalia (mm. juliste-tiedoston ja arvostelulinkin) myös Porin kulttuurijohtajalle, jonka tiedän vaikuttavan Teatterikorkean Alumniklubilla. Lisäksi linkitin tietoa mm. Porin Teatterikerhon ja Teatterinuorten Facebook-sivuille. Olen myös ollut yhteydessä näyttelijäyhdistyksen edustajiin.
PoistaIdeaalitilanteessa olisin pystynyt itse organisoimaan esityksen julisteiden jakoa vierailukaupunkeihin, mutta siihen ei nyt ollut aikaa tai rahaa.
En tiedä mikä on varaustilanne esityksessä, maanantai-ilta on toki ei ole paras mahdollinen ajankohta. Se oli teatterinjohtajan oma toive siinä vaiheessa kun Rauman esitys 17.11. oli vielä olemassa. Sehän peruttiin muutama viikko sitten huonon varaustilanteen takia. Näin nää menee.
Erikoista tämä kaikki on suhteessa siihen, että esim. Varkaudessa oli 100 ja Kuopiossa 130 katsojaa, mikä on todella hyvin.
Jos esitys tuottaa tappiota, sen kärsii tämän kiertueen merkeissä teatteri, ei ensemblemme, meillä on kiinteä liksa teatterilta. Toivokaamme siis, että katsojia kaikesta huolimatta löytää paikalle!
Kiitos paljon taannoisesta, hienosta esityksestä täällä 1/2-välissä Suomea!
VastaaPoistaHarvalukuisessa katsomossa todennäköisesti on väkeä, jolle esitys on erityisen tärkeää kokea. Tietenkin on toivottavaa, että ajatuksia herättävälle esitykselle "altistuisi" aina täysi katsomollinen.
terv t m