IHMEELLINEN JOENSUU

"Minä ihan loukkaannuin, kun muut vaan nauroivat!", totesi eräs vanhempi rouva, koska koki esityksemme niin traagiseksi. Tavoite saavutettu eli tragikomedian äärellä liikutaan oppikirjan mukaan!

Yleisö eli Joensuussa kyllä äänekkäästi mukana alusta asti, mikä Lurjuksen kohdalla vaihtelee, välillä Eero Kilven kohtaloa seurataan pidempään kohteliaasti, välillä saamme nopeammin välitettyä huumorin. Molempi parempi, toki nauru on esiintyjälle selkeä signaali viestin osumisesta maaliinsa.

Yleisökeskustelussa käsiteltiinkin näyttelijän ja katsojan kommunikointia eri tavoin. Toinen rouva muisteli lämmöllä, miten eräässä kaupunginteatterin satunäytelmässä he olivat loppukumarruksissa saaneet pahan noidan esittäjältä erillisen, "henkilökohtaisen", kumarruksen, ja miten hienolta se oli tuntunut. Kolmas taas tunnusti miten paljon hän pelkää joutuvansa jotenkin mukaan esitykseen interaktiivisesti, vitsailimme sitten, että moisesta pitäisi olla jokin ennakkovaroitus näytelmän tiedoissa tai sitten katsoja voisi pitää jotain erillistä rintamerkkiä, josta näyttelijä tietää varoa, ettei ainakaan häntä valita vuorovaikutukseen.
Talon näyttelijät vertailivat aatoksiaan yleisöstä, miten paljon kontakti kullakin vaikuttaa esitykseen, kuinka sieltä voi saada voimaa jne. Tuttavallisessa keskustelussa pullakahvien ohessa sivuttiin lisäksi mm. julkisuutta, verraten esim. kirjailijoihin brändäämiseen, näytelmätekstimme runollisuutta ja näyttelijän epävarmuutta.

Niin monessa eri paikassa kuin esitystä olemme veivanneetkin (n. 15 eri stagella, mukaan lukien kaksi ulkotilaa), nyt vasta osui ensimmäistä kertaa kohdalle niin sanottu L-katsomo. Eli yleisö istui kahtaalla, suorakulman muotoisesti. Tämän kanssa pelaaminen oli yllättävän haastavaa ja keskittymistä vaativaa. Kuten aiemmin kirjoitin, monologissa yleisö on tärkein vastanäyttelijä, ja nyt kun he olivat selkeästi kahdella puolella, huomasin koko show'n ajan annostelevani kontaktia takaraivossa tyyliin: "Nyt oon puhunut tänne puolelle, pitää muistaa toi kulmassa istuva pariskunta myös, nyt voisin vaihteeksi kääntää taas tonne oikealle yläriviin, tää seuraava kohta kannattaa jättää keskelle ja antaa aikaa..." Tämä tietysti kertoo ammattimme monijakoisuudesta, välillä ollaan tekemisissä hyvin abstraktien ja välillä taas äärikonkreettisten asioiden kanssa. 

RAMPPAAVAT JOHTAJAT ?

Kaupungintalo/teatteri sijaitsee hyvällä paikalla keskustan välittömässä läheisyydessä

Olen käynyt Joensuun Kaupunginteatterissa kerran aiemmin, noin kymmenen vuotta sitten, kun tuttu näyttelijäpariskunta (the Hakuliset) työskenteli siellä. Silloin oli keskitalvi. Nyt loppukesän paisteessa kaupunki näytti tietysti ihan toiselta, mutta rakennuksen muistan olleen vaikuttava ja omaperäinen silloinkin: teatteri on osa Eliel Saarisen suunnittelemaa, vuonna 1912 rakennettua kansallisromanttista kaupungintaloa. Koristeellinen päänäyttämö sijaitsee toisessa kerroksessa, pieni stage taas neloskerroksessa! Logistiikkaongelmia tekniikan jätkien mukaan on lavasteiden siirtelyssä, ne täytyy tuoda taloon verstaalta kovin pienissä paloissa.

Aulanäyttelyssä kerrottiin teatterin historiaa. Mulle uusi asia oli "Joensuun ihme", eli 50-60-luvuilla aikaansaatu huikea nousu katsojaluvuissa. Yleisöä oli lopulta tuplasti enemmän kuin kaupungissa asukkaita.

Harva johtaja on kuitenkaan pysynyt talossa neljää vuotta kauempaa!!!  Johtaminen voi olla rankkaa ja kuluttavaa hommaa, mutta monasti tuloksia alkaa näkyä vasta ajan kanssa. Missä vika, miksi Joensuu on ollut kääntymispaikka? Täytyy selvittää... onko vikaa talon sisällä vaiko kaupungissa tai sen päättäjissä?  

"Joensuun Kaupunginteatterin menneisyyteen kuuluu olennaisena vaiheena Jouko Turkan johtajakausi (1968-1972), jolloin erityisesti hänen ohjaamansa kotimaisten näytelmien tulkinnat herättivät valtakunnallista huomiota. Hänen jälkeensä johtajina ovat toimineet Kalervo Nissilä (1973-1978), Seppo Luhtala (1978-1982), Vesa Raiskio (1983-1987), Ahti Ahonen (1987-1990), Heikki Mäkelä (1991-1996), Reino Bragge (1996-1999), Liisa Isotalo (1999-2003), Kimmo Lavaste (2003 -2008), Riku Innamaa (2008 - 2010), Tero Heinämäki (2010 - 2012) ja Vihtori Rämä (2013 - )." (Teatterin nettisivuilta)

Ketkä suomifilmiä tuntevat, saattavat muistaa 73-78 johtajan Kalervo Nissilän Sadan miekan miehenä...

Jouko Turkan, jonka nimi usein esiin suomalaisesta näyttelijyydestä puhuttaessa, maine kasvoi Joensuun johtajana ja puoluepoliittisessa "Teatterisodassa" vuonna 1971. Harvoin ovat näyttelijät Suomen teattereissa lakkoilleet, mutta näin kävi tuolloin!
Välit esimieheen eli teatterinjohtajaan ovat merkityksellisiä, toisille näyttelijöille enemmän kuin toisille. Pärstäkerroin-ajattelusta on vaikea päästä eroon puolin tai toisin. Joka tapauksessa hyvä johtaja tarvitsee ideoiden ja visioiden lisäksi kärsivällisyyttä ja sosiaalisia taitoja moneen suuntaan, alaisiin kuin päättäjiin. Teatteri on ammateista ihmisläheisimpiä, joiltakin se kuitenkin unohtuu oman taiteellisuuden tai egon höyrytessä junaa eteenpäin. 

YLEn Elävän arkiston radio-ohjelmaa aikojen takaa täältä.

(Olin Turkan ohjauksessa Turussa 2004 ja 2006, niistä ehkä myöhemmin.)

JOENSUU BY NIGHT
Pari paikallista kollegaa mainitsi baarissa asian jota olin etukäteen ounastellutkin: talon näyttelijäkunnan ikärakenne alkaa olla melko yläpainoinen eli nuoria (ts. 20-40 vuotiaita) taloon tarvittaisiin lisää. Myös sukupuolijakauma on hieman pois balanssista: 13 näyttelijästä naisia on viisi.
Uuden johtajan kanssa kommunikaatio on alkukankeuksien jälkeen lähtenyt hyvin liikkeelle, uudistusmeininki tuntuu kuulemma virkistävältä ja mielenkiintoiselta.

Joensuulaisen voimamiesnäyttelijän Olli-Kalle Heimon kanssa puhuimme pikkutunneille myös liittoasioita. Tutustuin O-K:een muutama vuosi sitten kahdella Suvirannan (Näyttelijäliiton kesäkoti Savonlinnan lähellä) kesäkursseilla improvisaation ja kameranäyttelemisen merkeissä. Nyt pohdimme mm. puheenjohtajaehdokkaita. Liiton toimivuus lepää ilman muuta paikallistason aktiivien varassa.

O-K:n juhlahaastattelu YLElle.

Yöelämässä kohtasimme myös paikallisen maamerkin eli legendaarisen kirjailijan Heikki Turusen. Hän on vaihtanut aiemmin tunnetun baskerilookin mustaan stetsoniin ja tummiin silmälaseihin, mutta hymystä ja energiastä tunnisti. Esittäydyin, koska vuonna-99 näyttelin Imppaa Mikkelin kesäteatterin Simpauttajassa, johon Kai "Kuju" Hyttinen teki laulut ja esitti nimiroolin. Turunen pahoitteli ettei nähnyt esitystämme, mutta kertoi kuulleensa siitä paljon hyvää. 

Meillä oli kyllä kieltämättä tuolloin hyvä boogie. Sitä seuraavana kesänä näyttelin vielä Lappeenrannan linnoituksen kesäteatterissa Matti Haapojaa (biisit teki Kerkko Koskinen!). Siihen Itä-Suomessa työskentely on toistaiseksi jäänytkin, ja siksi tää kiertue tuntuu erityisen avartavalta. Hienoja kohtaamisia.

Nyt viikko taukoa, sitten Kansallisteatterin Omapohjaan. Eero Kilpi palaa kotiin.

Mika Piispa, tarpeistohuoneen ehta löytö ja karjalanpiirakka. Mika oikealla.